Arkisto joulukuu 2015

Luokittelematon

Me kantajat emme ole hävinneet moraalissa ja oikeudenmukaisuuden tunnossa

22.12.2015, savenmaa

Oikeudessa voi hävitä,mutta moraalissa voittaa. Osuuskunnan purkaminen on entistäänkin ajankohtaisempi nyt, kun välimiesoikeuskaan ei kaikilta osin ratkaissut sille esitettyjä vaatimuksia.  Kanteemme  ei ollut aiheeton, koska PPO määrättiin maksamaan kulunsa.  Jäsenten palvelijaksi perustettu osuuskuntamme olisi mielestämme  pitänyt saada purkuun ja varallisuus jakaa niille,kenelle se edelleenkin kuuluu,osuuskunnan jäsenille. Oikeudenkäynninkin aikana selvisi myös ,mikä on tiedetty, PPO:ssa olisi …